tiistai 24. toukokuuta 2016
TOP-ohjaus
Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin näet sen selkeämpänä.
Hyviä linkkejä:
www.edu.fi/tonet( http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/ammatilliset_perustutkinnot/tutkinnon_perusteet_2014 )
www.osaan.fi
www.topkoutsi.wordpress.fi
Projekti oppimisen menetelmänä
Projektin vaiheet suunnittelu, toteutus ja arviointi sisältävät kukin erilaisia etukäteen sovittuja asioita. Projektisuunnitelmassa tehdään työsuunnitelma, dokumentointisuunnitelma, seurantasuunnitelma ja arviointisuunnitelma. (Silander & Koli 2003, 160.)
Projektin toteutukseen sisältyy projektin ja prosessin kuvaus, projektissa käytettävät menetelmät, mallit ja välineet. Siihen sisältyy yhteistoiminnan toteuttaminen, asiantuntijoiden käyttö ja heidän roolit. Useimmiten projektia vaikeuttavat asiat kohdistuvat projektin toteutukseen ja niiden käsittelyyn on erilaisia tapoja. (Silander & Koli 2003, 161.)
Projektin arviointivaiheessa arvioidaan projektin saavuttamia tuloksia ja tuotoksia. Arvioidaan miten käytetyt menetelmät ja välineet sopivat tähän projektiin ja kuvataan miten projektin tuloksia on käsitelty eri osapuolten kanssa. (Silander & Koli 2003, 161.)
Projektissa opitaan
· työelämätaitoja ja projektiosaamista
· yksilön yhteistyö-, vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja
· ammatillista osaamista projektin osaamisalueesta
Pirkko Vesterinen (2001) nimeää opettajan/ohjaajan tärkeimmiksi tehtäviksi projektioppimisen ohjaamisessa edellytysten luomisen oppimisprosessin käynnistymiselle, tutorina/valmentajana toimimisen, ohjausprosessista vastaamisen, aikataulussa pysymisen seuraamisen ja tärkeimpänä tiimin työskentelyn eli tiimiprosessin ja sisällön ohjaamisen dialogin, reflektion, palautteen ja arvioinnin keinoin. (Vesterinen 2001, 62-69.)
Lähteet:
Silander & Koli. 2003. Verkko-opetuksen työkalupakki. Oy FinnLectura Ab.
Vesterinen, Pirkko. 2001. Projektiopiskelu- ja oppiminen ammattikorkeakoulussa. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13343/9513911691.pdf?sequence=1
Oppimisympäristöt
Historian aikana oppimisympäristö on ahtaimmillaan ymmärretty vain luokkahuoneena, eli tilana, jossa vakioidun tiedon jakaminen on tehokasta ja tila on mahdollisimman hyvin eristetty ympäristöstä ja sen vaikutteista. Nykyään oppimisympäristöt käsitetään laajemmin ja monipuolisemmin, ja niitä tarkastellaan useista eri näkökulmista.
Opetussuunnitelmien perusteisiin on nykyään kirjattu oppimisympäristöt, ja ovat osana koulutuksen suunnittelua. Samalla perinteisestä opettaja- ja luokkahuonekeskeisestä opetuksesta siirrytään hyödyntämään erilaisia oppimisympäristöjä osana oppilaitoksessa tapahtuvaa opiskelua. Oppimisympäristöjen kehityksen myötä myös opettajan työ tulee mielekkäämmäksi ja vaihtelevammaksi.
Oheisessa animaatiossa esitellään kolme eri tapaa tarkastella oppimisympäristöjä:
https://drive.google.com/file/d/0B3zCwxlm07fIQmp4dU9nbUdBT2s/view?ts=57225916&pref=2&pli=1
Alla esitellään erilaisten oppimisympäristöjen jaottelu viiden eri näkökulman kautta (fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen). Jaottelu on tarkemmin esitelty pääasiallisena lähteenä käyttämässämme raportissa (lähde). Jaottelun tavoitteena on ollut synnyttää uusia, luovia ideoita, sekä edistää kokonaisvaltaista oppimisympäristöajattelua.
1. Fyysinen näkökulma
· Miten erilaiset tilaratkaisut tukevat oppimista?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan tilana tai rakennuksena.
2. Sosiaalinen näkökulma
· Minkälainen henkinen ilmapiiri tukee oppimista?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan vuorovaikutuksena.
3. Tekninen näkökulma
· Kuinka tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään opetuksessa ja oppimisen tukena?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan opetusteknisenä sovelluksena.
4. Paikallinen näkökulma
· Kuinka erilaisia oppilaitoksen ulkopuolisia paikkoja voidaan hyödyntää opetuksessa ja minkälaista oppimista niissä tapahtuu luonnostaan?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan paikkoina ja alueina.
5. Didaktinen näkökulma
· Minkälainen on oppimista tukeva ympäristö?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan didaktisena kokonaisuutena
Oppimisympäristönäkökulman vahvuutena voidaan nähdä huomion siirtäminen opettajan toiminnasta oppilaan toimintaan ja oppimista tukevan ympäristön suunnitteluun. Näin keskiöön nousee itse opiskeluprosessi, oppijalle luontainen oppiminen sekä oppijan ja ympäristön välinen vuorovaikutus.
Esitetyt näkökulmat ovat käytännössä toisiaan tukevia ja täydentäviä, ja hyvässä oppimisympäristössä on mukana useita ulottuvuuksia. Ne liittyvätkin yleensä kokonaisvaltaisesti koko elämänpiiriin. Oppimisympäristöjen tulisi aina pyrkiä tarjoamaan oppijoille sopivia oppimishaasteita, siis riittävän haasteellisia, muttei ylivoimaisia.
Opiskeluympäristöt mahdollistavat yksilöllisen eriyttämisen ohella paremman sosiaalisen
vuorovaikutuksen, joka käsitetään nykyään yhtä keskeiseksi kuin fyysinen ympäristö. Myös eri oppiaineiden luova integraatio on mahdollista toteuttaa helpommin oppimisympäristöajattelun kautta.
Voi helposti kuvitella, että esim. oppilaiden motivointi kuivahkon teorian opiskeluun lämpimänä toukokuun päivänä voi sisätiloissa olla vaikeaa, mutta oppimisympäristöajattelun myötä monen oppiaineen kanssa voisi mennä ulos luontoon. Esim. liikunnan, biologian, ympäristöopin ja historian opiskelun yhdistäminen olisi helppoa, eikä matematiikan tai kieltenkään mukaan ottaminen ole mahdotonta.
Blogiteksti: Sari Erviö ja Risto Jesoi
Opetussuunnitelmien perusteisiin on nykyään kirjattu oppimisympäristöt, ja ovat osana koulutuksen suunnittelua. Samalla perinteisestä opettaja- ja luokkahuonekeskeisestä opetuksesta siirrytään hyödyntämään erilaisia oppimisympäristöjä osana oppilaitoksessa tapahtuvaa opiskelua. Oppimisympäristöjen kehityksen myötä myös opettajan työ tulee mielekkäämmäksi ja vaihtelevammaksi.
Oheisessa animaatiossa esitellään kolme eri tapaa tarkastella oppimisympäristöjä:
https://drive.google.com/file/d/0B3zCwxlm07fIQmp4dU9nbUdBT2s/view?ts=57225916&pref=2&pli=1
Alla esitellään erilaisten oppimisympäristöjen jaottelu viiden eri näkökulman kautta (fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen). Jaottelu on tarkemmin esitelty pääasiallisena lähteenä käyttämässämme raportissa (lähde). Jaottelun tavoitteena on ollut synnyttää uusia, luovia ideoita, sekä edistää kokonaisvaltaista oppimisympäristöajattelua.
1. Fyysinen näkökulma
· Miten erilaiset tilaratkaisut tukevat oppimista?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan tilana tai rakennuksena.
2. Sosiaalinen näkökulma
· Minkälainen henkinen ilmapiiri tukee oppimista?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan vuorovaikutuksena.
3. Tekninen näkökulma
· Kuinka tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään opetuksessa ja oppimisen tukena?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan opetusteknisenä sovelluksena.
4. Paikallinen näkökulma
· Kuinka erilaisia oppilaitoksen ulkopuolisia paikkoja voidaan hyödyntää opetuksessa ja minkälaista oppimista niissä tapahtuu luonnostaan?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan paikkoina ja alueina.
5. Didaktinen näkökulma
· Minkälainen on oppimista tukeva ympäristö?
· Oppimisympäristöä tarkastellaan didaktisena kokonaisuutena
Oppimisympäristönäkökulman vahvuutena voidaan nähdä huomion siirtäminen opettajan toiminnasta oppilaan toimintaan ja oppimista tukevan ympäristön suunnitteluun. Näin keskiöön nousee itse opiskeluprosessi, oppijalle luontainen oppiminen sekä oppijan ja ympäristön välinen vuorovaikutus.
Esitetyt näkökulmat ovat käytännössä toisiaan tukevia ja täydentäviä, ja hyvässä oppimisympäristössä on mukana useita ulottuvuuksia. Ne liittyvätkin yleensä kokonaisvaltaisesti koko elämänpiiriin. Oppimisympäristöjen tulisi aina pyrkiä tarjoamaan oppijoille sopivia oppimishaasteita, siis riittävän haasteellisia, muttei ylivoimaisia.
Opiskeluympäristöt mahdollistavat yksilöllisen eriyttämisen ohella paremman sosiaalisen
vuorovaikutuksen, joka käsitetään nykyään yhtä keskeiseksi kuin fyysinen ympäristö. Myös eri oppiaineiden luova integraatio on mahdollista toteuttaa helpommin oppimisympäristöajattelun kautta.
Voi helposti kuvitella, että esim. oppilaiden motivointi kuivahkon teorian opiskeluun lämpimänä toukokuun päivänä voi sisätiloissa olla vaikeaa, mutta oppimisympäristöajattelun myötä monen oppiaineen kanssa voisi mennä ulos luontoon. Esim. liikunnan, biologian, ympäristöopin ja historian opiskelun yhdistäminen olisi helppoa, eikä matematiikan tai kieltenkään mukaan ottaminen ole mahdotonta.
Blogiteksti: Sari Erviö ja Risto Jesoi
Ohjauksen yleisimmät ohjaustavat ja teoriat
Varsinaisen ohjausteorian tehtävänä on kuvata monitasoisesti ohjaussuhdetta mm. sitä mitä tapahtuu aidossa, kohtaavassa vuorovaikutuksessa ohjaajan ja ohjattavan väillä. Ohjauksen päämäärä on edistää ohjattavan kasvuehtojen ymmärtämistä.
Sen lisäksi, ohjaajan ymmärrystä ohjattavan subjektiivisesta kokemuksesta sekä ohjattavan kokemuksen tutkiminen ja tulkinta. Myös ymmärrystä siitä, mitä ohjausprosessin aikana tapahtuu. sekä osaamisen ylläpitämistä jne.
Yhden teorian varjossa tätä kaikkea tuskin pystytään kokonaisvaltaisesti saavuttamaan. Siksi tarvitaan sellaisia teorioita, jotka toimivat varsinaisen ohjausteorian tukena, sitä täydentäen tai tukien. Kasvatuksen rooli ohjauksessa on keskeinen.
Ohjauksen taustateoriat:
Kokemuksellisen oppimisen teoria on ohjauksen pääteoria. Edistyksellisen kasvatuksen ja ohjauksen pääajatus on inhimillinen kokemus ja kyky oppia käyttämään hyväksi oppimista. Lähtökohtana on omakohtainen käytännön ongelma. Oppiminen rakentuu aina yksilön aikaisempaan tietoon eli hänen kokemushistoriaansa, josta kokemuksille löytyvät merkitykset (Tämä koskee ohjaajaa missä määrin ohjaaja pystyy ymmärtämään itseään persoonana, omia kokemuksiaan ja tunteitaan). Oppimista syntyy kun kokemus on työstetty reflektion ja tutkimisen avulla. Aikaisemmat kokemukset joko stimuloivat tai ehkäisevät oppimista. Ympäristö (missä oppiminen tapahtuu) vaikuttaa myös oppimiseen. Tieto ei ole irrotettavissa elämän kokemuksesta ja saa pätevyytensä siitä, missä määrin se voidaan integroida oppijan kokemukseen. Aikuiset eivät välttämättä opi kokemuksesta, vaan merkityksestä jonka he antavat kokemukselleen.
Psykoanalyyttinen teoria on erityisteorioita ja tekevät vuorovaikutuskäyttäytymisen ymmärrettäväksi. Antaa välineitä ymmärtää tiedostamattomia motiiveja, jota ovat läsnä vuorovaikutussuhteissa. Mitä tapahtuu mielen sisällä ja miten ihminen antaa merkityksiä kokemuksilleen. Tavoitteena on ihmisen mielen toiminnan ja subjektiivisen kokemuksen tutkiminen.
Kasvatus filosofia: Kasvatus on aina suhteessa olemista. Vastuuntunne herää jos ihminen ymmärtää miten toiseen ihmiseen vaikutetaan. Ohjaajan on pysähdyttävä miettimään/ tutkimaan omaa persoonallista tapaa reagoida ohjattavaan, tai muutoin voi käydä niin, että tapa jolla ohjaaja on tottunut reagoimaan, ei välttämättä ole ohjattavan edistymisen kannalta suotuisa. Toisen ihmisen reagoiminen ei-kasvattavalla tavalla, esim. ymmärtämättä tämän kokemusta, koska emme löydä yhtäläisyyksiä omiin kokemuksiimme, on yksi kriittisiä kohtia ohjausvuorovaikutuksessa.
Konstruktivistinen oppimisteoria on aputeoria. Ohjaus tähtää ohjattavan ammatilliseen kehitykseen, tavoitetta säätelevät oppimisen kriteerit, siksi on luonnollista, että oppimisteoria kuuluu ohjauksen taustateoriaan. Konstruktivistinen oppimisteoria on vallitseva teoria kasvatuksessa, jo siten se on tässä etuoikeutettuna ohjausteoriana. Konstruktivismin pedagogiset seuraamukset sisältävät samansuuntaisia osoita kuin ohjaussuhde:
- Oppiminen on ohjattavan oman toiminnan tulos.
- Ymmärtämisen painottaminen kuuluu mielekkääseen oppimiseen.
- Oppimisessa sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli.
- Oppiminen on kontekstisidonnaista, sisältöön ja oppimistilanteeseen liittyvää.
Ohjauksen työkaluja ovat dialogi ja reflektio. Dialogi on ohjauksen keskeinen kommunikaatiomenetelmä. Dialogi mahdollistaa ihmisen kasvun. Kehittymistä palvelevana dialogia merkitsee yhteyttä toiseen ihmiseen. Se on myös reflektiivinen ja luova prosessi. Dialogissa on olennaista kahden persoonan välinen suhde, yhdessä koettu tapahtuma. Reflektio on syvällisen ajattelun apuväline ohjauksessa. Tavoitteena on tiedostus, oppia tuntemaan itseensä kohdistuvaa ajattelua, ja oman toiminnan ymmärtäminen. Se on tutkiskelevaa vuoropuhelua oman itsensä ja ympäröivän todellisuuden kanssa sekä kokemuksen uudelleen arvioimista.
Ohjaustavat:
Ratkaisukeskeinen ohjaus
Keskeistä on tavoitteet ja niiden saavuttaminen. Ohjattavalle luodaan käsitys nykyisestä tilanteesta, tavoitteista ja tavoitteisiin pääsemiseksi luodaan toimintasuunnitelma. Toiminta suunnitelma on konkreettinen ja edistymistä seurataan. Ajatuksena on että ohjattavassa koetaan vahvistaa sitä mikä on hänelle helppoa ja positiivista. Työskentelytapa on asiakaskeskeinen, tavoitelähtöinen, tulevaisuuteen suuntaa.
Kognitiivinen ohjaus
Ohjaajan roolina on tiedon lähteille saattelu ja itsetuntemuksen lisäämiseen tähtäävät keinot. Valinta tai ratkaisu syntyy tiedon lisääntymisen (itsetuntemus ja vaihtoehdot) ja ymmärtämisen kautta. Kognitiivisen ohjauksen keinoja ovat esimerkiksi tietokoneavusteiset testit, tiedon hankinta, rationaalisesti etenevät kysymyspatteristot, portfoliot, listojen teko vaihtoehdoista ja niiden arvottaminen, toimintasuunnitelmien tekeminen ja niiden seuranta.
Sosiodynaaminen ohjaus
On konstruktivistinen lähestymistapa. Sen mukaan ohjaussuhteen tarkoituksena on tukea ja rohkaista ohjattavaa hänen oman elämäntilanteensa ja ongelmiksi kokemiensa asioiden hahmottamisessa ja ratkaisemisessa. Tarkastelunäkökulmaksi otetaan ohjattavan koko inhimillinen ympäristö ja toiminta, joka on jokaisella yksilöllinen. Ohjaussuhde on keskiössä ja sen avulla on tarkoitus välittää toivoa, rohkaisua ja aktivoida ohjattavaa. Sosiodynaamisen ohjauksen tavoite onkin painottaa mahdollisuuksia, ei sääntöjä tai alistamista. Menetelminä on erilaisten visusaalisten karttojen tai kuvien avulla eritellä olemassa olevaa tilannetta ja mahdollisia toimintavaihtoehtoja. Sosiodynaaminen ohjaus pyrkii ottamaan huomioon ohjattavan koko elämänkentän. Menneisyyden ja nykytilanteen kartoitusten avulla voidaan tehdä uusia päätöksiä tulevaisuuden rakentamiseksi. Ohjauksen keskiössä on ohjattavan oma elämä ja voimaantuminen päätöksiinsä. Sosiodynaamisen ohjauksen menetelmiä ovat esimerkiksi visuaalinen elämänkenttä, elämänviiva, tarinat, verkostojen hahmottaminen, dialoginen viestintä, näkökulmien muuttaminen ja voimaannuttava kehä.
Psykodynaaminen ohjaus
Teorian mukaan ohjaus tapahtuu ohjaussuhteessa, jossa ohjattava saa vapaasti pohtia itseään ja tulevaisuuttaan. Ohjaajan tehtävänä on luoda positiiviset olosuhteet ja asettua ohjattavan itseilmaisun helpottajaksi. Kuunteleminen, ymmärtäminen ja reflektointi ovat ohjaajan työkaluja. Ohjaussuhteessa pyritään saamaan näkyville ohjattavan päätöksiin vaikuttavia tekijöitä, jotka saattavat olla tiedostamattomiakin. Ohjauksen menetelmiä ovat esimerkiksi Joharin ikkuna, kuvalliset menetelmät, mutta erityisesti keskustelut.
Lähteet:
Ojanen, S. Ohjauksesta oivallukseen ohjausteorian käsittelyä. 2012. Palmenia –sarja 14. Helsinki: Gaudeamus oy
http://oppimisnakemykset.wikispaces.com/file/view/OPPIMISNÄKEMYKSET_11_3_2009_opisk.pdf
https://kyvyt.fi/view/artefact.php?artefact=157050&view=20490
http://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2013/06/07/voimavara-ja-ratkaisukeskeinen-nakokulma-ohjaustyossa/
Sen lisäksi, ohjaajan ymmärrystä ohjattavan subjektiivisesta kokemuksesta sekä ohjattavan kokemuksen tutkiminen ja tulkinta. Myös ymmärrystä siitä, mitä ohjausprosessin aikana tapahtuu. sekä osaamisen ylläpitämistä jne.
Yhden teorian varjossa tätä kaikkea tuskin pystytään kokonaisvaltaisesti saavuttamaan. Siksi tarvitaan sellaisia teorioita, jotka toimivat varsinaisen ohjausteorian tukena, sitä täydentäen tai tukien. Kasvatuksen rooli ohjauksessa on keskeinen.
Ohjauksen taustateoriat:
Kokemuksellisen oppimisen teoria on ohjauksen pääteoria. Edistyksellisen kasvatuksen ja ohjauksen pääajatus on inhimillinen kokemus ja kyky oppia käyttämään hyväksi oppimista. Lähtökohtana on omakohtainen käytännön ongelma. Oppiminen rakentuu aina yksilön aikaisempaan tietoon eli hänen kokemushistoriaansa, josta kokemuksille löytyvät merkitykset (Tämä koskee ohjaajaa missä määrin ohjaaja pystyy ymmärtämään itseään persoonana, omia kokemuksiaan ja tunteitaan). Oppimista syntyy kun kokemus on työstetty reflektion ja tutkimisen avulla. Aikaisemmat kokemukset joko stimuloivat tai ehkäisevät oppimista. Ympäristö (missä oppiminen tapahtuu) vaikuttaa myös oppimiseen. Tieto ei ole irrotettavissa elämän kokemuksesta ja saa pätevyytensä siitä, missä määrin se voidaan integroida oppijan kokemukseen. Aikuiset eivät välttämättä opi kokemuksesta, vaan merkityksestä jonka he antavat kokemukselleen.
Psykoanalyyttinen teoria on erityisteorioita ja tekevät vuorovaikutuskäyttäytymisen ymmärrettäväksi. Antaa välineitä ymmärtää tiedostamattomia motiiveja, jota ovat läsnä vuorovaikutussuhteissa. Mitä tapahtuu mielen sisällä ja miten ihminen antaa merkityksiä kokemuksilleen. Tavoitteena on ihmisen mielen toiminnan ja subjektiivisen kokemuksen tutkiminen.
Kasvatus filosofia: Kasvatus on aina suhteessa olemista. Vastuuntunne herää jos ihminen ymmärtää miten toiseen ihmiseen vaikutetaan. Ohjaajan on pysähdyttävä miettimään/ tutkimaan omaa persoonallista tapaa reagoida ohjattavaan, tai muutoin voi käydä niin, että tapa jolla ohjaaja on tottunut reagoimaan, ei välttämättä ole ohjattavan edistymisen kannalta suotuisa. Toisen ihmisen reagoiminen ei-kasvattavalla tavalla, esim. ymmärtämättä tämän kokemusta, koska emme löydä yhtäläisyyksiä omiin kokemuksiimme, on yksi kriittisiä kohtia ohjausvuorovaikutuksessa.
Konstruktivistinen oppimisteoria on aputeoria. Ohjaus tähtää ohjattavan ammatilliseen kehitykseen, tavoitetta säätelevät oppimisen kriteerit, siksi on luonnollista, että oppimisteoria kuuluu ohjauksen taustateoriaan. Konstruktivistinen oppimisteoria on vallitseva teoria kasvatuksessa, jo siten se on tässä etuoikeutettuna ohjausteoriana. Konstruktivismin pedagogiset seuraamukset sisältävät samansuuntaisia osoita kuin ohjaussuhde:
- Oppiminen on ohjattavan oman toiminnan tulos.
- Ymmärtämisen painottaminen kuuluu mielekkääseen oppimiseen.
- Oppimisessa sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli.
- Oppiminen on kontekstisidonnaista, sisältöön ja oppimistilanteeseen liittyvää.
Ohjauksen työkaluja ovat dialogi ja reflektio. Dialogi on ohjauksen keskeinen kommunikaatiomenetelmä. Dialogi mahdollistaa ihmisen kasvun. Kehittymistä palvelevana dialogia merkitsee yhteyttä toiseen ihmiseen. Se on myös reflektiivinen ja luova prosessi. Dialogissa on olennaista kahden persoonan välinen suhde, yhdessä koettu tapahtuma. Reflektio on syvällisen ajattelun apuväline ohjauksessa. Tavoitteena on tiedostus, oppia tuntemaan itseensä kohdistuvaa ajattelua, ja oman toiminnan ymmärtäminen. Se on tutkiskelevaa vuoropuhelua oman itsensä ja ympäröivän todellisuuden kanssa sekä kokemuksen uudelleen arvioimista.
Ohjaustavat:
Ratkaisukeskeinen ohjaus
Keskeistä on tavoitteet ja niiden saavuttaminen. Ohjattavalle luodaan käsitys nykyisestä tilanteesta, tavoitteista ja tavoitteisiin pääsemiseksi luodaan toimintasuunnitelma. Toiminta suunnitelma on konkreettinen ja edistymistä seurataan. Ajatuksena on että ohjattavassa koetaan vahvistaa sitä mikä on hänelle helppoa ja positiivista. Työskentelytapa on asiakaskeskeinen, tavoitelähtöinen, tulevaisuuteen suuntaa.
Kognitiivinen ohjaus
Ohjaajan roolina on tiedon lähteille saattelu ja itsetuntemuksen lisäämiseen tähtäävät keinot. Valinta tai ratkaisu syntyy tiedon lisääntymisen (itsetuntemus ja vaihtoehdot) ja ymmärtämisen kautta. Kognitiivisen ohjauksen keinoja ovat esimerkiksi tietokoneavusteiset testit, tiedon hankinta, rationaalisesti etenevät kysymyspatteristot, portfoliot, listojen teko vaihtoehdoista ja niiden arvottaminen, toimintasuunnitelmien tekeminen ja niiden seuranta.
Sosiodynaaminen ohjaus
On konstruktivistinen lähestymistapa. Sen mukaan ohjaussuhteen tarkoituksena on tukea ja rohkaista ohjattavaa hänen oman elämäntilanteensa ja ongelmiksi kokemiensa asioiden hahmottamisessa ja ratkaisemisessa. Tarkastelunäkökulmaksi otetaan ohjattavan koko inhimillinen ympäristö ja toiminta, joka on jokaisella yksilöllinen. Ohjaussuhde on keskiössä ja sen avulla on tarkoitus välittää toivoa, rohkaisua ja aktivoida ohjattavaa. Sosiodynaamisen ohjauksen tavoite onkin painottaa mahdollisuuksia, ei sääntöjä tai alistamista. Menetelminä on erilaisten visusaalisten karttojen tai kuvien avulla eritellä olemassa olevaa tilannetta ja mahdollisia toimintavaihtoehtoja. Sosiodynaaminen ohjaus pyrkii ottamaan huomioon ohjattavan koko elämänkentän. Menneisyyden ja nykytilanteen kartoitusten avulla voidaan tehdä uusia päätöksiä tulevaisuuden rakentamiseksi. Ohjauksen keskiössä on ohjattavan oma elämä ja voimaantuminen päätöksiinsä. Sosiodynaamisen ohjauksen menetelmiä ovat esimerkiksi visuaalinen elämänkenttä, elämänviiva, tarinat, verkostojen hahmottaminen, dialoginen viestintä, näkökulmien muuttaminen ja voimaannuttava kehä.
Psykodynaaminen ohjaus
Teorian mukaan ohjaus tapahtuu ohjaussuhteessa, jossa ohjattava saa vapaasti pohtia itseään ja tulevaisuuttaan. Ohjaajan tehtävänä on luoda positiiviset olosuhteet ja asettua ohjattavan itseilmaisun helpottajaksi. Kuunteleminen, ymmärtäminen ja reflektointi ovat ohjaajan työkaluja. Ohjaussuhteessa pyritään saamaan näkyville ohjattavan päätöksiin vaikuttavia tekijöitä, jotka saattavat olla tiedostamattomiakin. Ohjauksen menetelmiä ovat esimerkiksi Joharin ikkuna, kuvalliset menetelmät, mutta erityisesti keskustelut.
Lähteet:
Ojanen, S. Ohjauksesta oivallukseen ohjausteorian käsittelyä. 2012. Palmenia –sarja 14. Helsinki: Gaudeamus oy
http://oppimisnakemykset.wikispaces.com/file/view/OPPIMISNÄKEMYKSET_11_3_2009_opisk.pdf
https://kyvyt.fi/view/artefact.php?artefact=157050&view=20490
http://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2013/06/07/voimavara-ja-ratkaisukeskeinen-nakokulma-ohjaustyossa/
Sanallinen ja kuvallinen menetelmä
Mikä merkitys on erilaisilla opetus- ja oppimismenetelmillä?
SANALLINEN ILMAISU OPPIMISMENETELMÄNÄ
KUVALLINEN ILMAISU OPPIMISMENETELMÄNÄ
YHTEENVETO
Sanallista tarvitaan ainakin alustukseen ja purkuun. Kuvallinen ilmaisu mahdollistaa: vaikeidenkin asioiden käsittelyn, tunteiden esiin tuomisen, itsensä ilmaisemisen muin keinoin kuin sanoin, mutta asettaa myös opettajalle haasteita materiaalin valinnassa.
Blogiteksti: Kirsi Ainasoja, Johanna Kakko
- Opetuksen ja oppimisen tueksi on runsas kirjo erilaisia menetelmiä. Niitä voi yhdistellä luovasti ja kehittää uusia menetelmiä omiin tarpeisiin.
- Olennaista opetusmenetelmän valinnassa on aina se mihin tarkoitukseen sitä kulloinkin tarvitaan ja mihin opetuksessa pyritään.
- Opetus- ja työskentelymenetelmä tulisi valita oppimistavoitteiden ja oppimisprosessin vaiheiden mukaisesti. Menetelmää valittaessa on oltava tietoinen sekä oman jaksonsa että myös laajemmista koulutuksen tavoitteista.
SANALLINEN ILMAISU OPPIMISMENETELMÄNÄ
- ”Mitä kätken sanoillani- sen kehoni ilmaisee.” John Barthes.
- Sanallinen ilmaisumuoto on ilmaisumuodoista käytetyin ja yleisin. Monesti ajatellaan, että sanallinen ilmaisumuoto on opetuksen perustapa. Sanallinen vuorovaikutus, puhutussa tai kirjoitetussa muodossa, onkin sosiaaliselle kanssakäymiselle välttämätöntä, mutta se ei ole yksinään riittävä opetuksen vuorovaikutusmuodoista.
- Alustuksen tai opetustilanteen purku on välttämätön osa opetusta, vaikka suurin osa opetustilanteesta koostuisikin toiminnallisesta tai kuvallisesta vuorovaikutustavasta.
- Esimerkkejä:Tarinat, tapauskertomukset – elävöittää, ”iskee”, Lukeminen – itse, oppilaat, elävöittää/väsähdyttää?, Ongelmanratkaisutehtävät – nostaa motivaatiota, ryhmäyttää, ”leikkiä”, Luennot/esitelmät- tiedon jako, iso ryhmä, Kirjoitelmat – essee, kirje, runo, aivoriihi, mindmap, lauseiden jatkaminen, oppimispäiväkirjat voi luoda turvaa, Käsitekartat, aivoriihet, Aukkotehtävät luentomonisteissa
KUVALLINEN ILMAISU OPPIMISMENETELMÄNÄ
- Kuvien käyttö informaation välityksessä: On varmistettava, että kuva on selkeä, helposti tulkittava ja oppimisen tavoitteisiin sopiva.
- Elokuvien, erilaisten pelien, karttojen, valokuvien, videoiden käytössä on huomioitava niiden saatavuus, sopivuus, helppous, oppilaat osaavat tulkita ja lukea niitä ja niiden käyttö sopii oppimistavoitteisiin ja opetettavaan asiaan.
- Kuvien ja kuvallisen ilmaisun käyttö opetuksessa ei ole niin helppoa kuin ajattelemme. Opettajan tehtävänä kuvien käytössä on : 1) auttaa oppilaita tulkitsemaan ja ymmärtämään kuvia 2) opetella käyttämään videoita, elokuvia karttoja niin, että ne sopivat luontevasti opetukseen.
- Kuvallisen ilmaisun edut opetuksessa: Auttaa ymmärtämään kuvia ja niiden merkityksiä. Tarjoaa ilmaisukanavan erilaisille tunteille, joiden käsittely on sanallisesti vaikeaa. Antaa vaihtoehtoisen tavan ilmaista itseään. Edistää työrauhaa ja viihtymistä tarjotessaan toiminnallisia keinoja oppimiseen.
- Maalaaminen antaa muodon ajatuksille, joita on mahdotonta ilmaista muuten. Se värittää ajatukset ja sanat, jolloin viesti välittyy eteenpäin monia kanavia myöten. (Vuorinen, 1999,153). Maalaamista voidaan käyttää opetuksessa kun pohditaan erilaisia kokemuksia, tunteita tai jäsennetään omia ajatuksia.
YHTEENVETO
Sanallista tarvitaan ainakin alustukseen ja purkuun. Kuvallinen ilmaisu mahdollistaa: vaikeidenkin asioiden käsittelyn, tunteiden esiin tuomisen, itsensä ilmaisemisen muin keinoin kuin sanoin, mutta asettaa myös opettajalle haasteita materiaalin valinnassa.
Blogiteksti: Kirsi Ainasoja, Johanna Kakko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)