Musiikki- ja draamapedagogiikka mielletään usein harvojen herkuksi.
Tarkemmin sanottuna niiden, jotka osaavat soittaa ja laulaa. Tai niiden,
jotka ovat hyviä näyttelemään ja ovat syvällisesti perehtyneet draaman
saloihin. Näin asia ei kuitenkaan ole: moni opettaja on käyttänyt
molempia edellä mainittuja menetelmiä, jos ei tarkoituksella, niin
sitten huomaamattaan.
Yksinkertaisimmillaan musiikkipedagogiikka
voi olla sitä, että opettaja laittaa luokkaan taustamusiikkia
työskentelyn elävöittämiseksi. Musiikin vahvuus onkin juuri tässä: se
luo mielikuvia ja ankkuroi oppijan elämänkokemuksia opittavaan
aiheeseen. Taustamusiikin avulla voi myös voimauttaa, motivoida,
inspiroida ja paljon kaikkea muuta. Eikä opettajan tätä tehdessään
tarvitse laulaa nuottiakaan tai ymmärtää intervalleista tuon
taivaallista. Musiikki on kaiken opetuksen voimavara. Tarvitaan vain
rohkeutta kokeilla.
Täsmälleen samat lainalaisuudet pätevät myös
draamapedagogiikkaan. Erilaisten ilmaisuharjoitteiden käyttäminen
opetuksen tukena eivät vaadi näyttelijän koulutusta, ei edes
draamakasvattajan. Enemmänkin ne vaativat ymmärryksen, mitä olen
tekemässä ja mihin tekemiselläni pyrin. Ja toki hieman ponnistelujakin
vaaditaan, jotta saat haalittua menetelmäreppuusi paljon monipuolisia
harjoitteita, joista voit ammentaa tilanteen mukaan.
Älä siis
suotta arastele. Ota musiikki ja draama rohkeasti osaksi opettamistasi.
Ne rikastuttavat tekemistäsi vuorenvarmasti. Ole myös aktiivinen etsijä:
vaihda kokemuksia ko. menetelmistä kollegojesi kanssa. Kehitä, tutki ja
hylkää. Etsi oma tapasi käyttää musiikkia ja draamaa!
Blogiteksti: Teemu Jäppinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti