Millaisiin opetustilanteisiin dialogi soveltuu parhaiten?

Dialogin käyttömahdollisuudet ovat opetuksessa laajat

Dialogi tulee sanoista dia ja logos. DIA (kautta; lävitse) ja LOGOS  (sanat; puhe; sanojen merkitys). Dialogilla tarkoitetaan (oppimisen palveluksessa) tasavertaiseen osallistumiseen perustuvaa yhdessä ajattelemista ja perehtymistä johonkin asiaan tai toimintaan. (Dialogilla syvätehoa oppimiseen 2015.)

Dialogi on monologin vastakohta. Dialogi on yhdessä toimimista, vastavuoroista keskustelua ja toisen kuuntelemista. Sen pyrkimyksenä on ymmärtää toisia, rakentaa ihmisten välisiä aitoja suhteita, lisätä avoimuutta ja luoda uutta. Monologi sitä vastoin on yksin toimimista, yksisuuntaista keskustelua ja pitkiä puheenvuoroja. Monologi ei anna mahdollisuutta keskusteluun ja vastavuoroisuuteen, eikä mahdollista uusia ajatuksia. (Laine, T. & Malinen, A. 2010, 56 - 57.)

Hyvä dialoginen opetustilanne mahdollistuu dialogisella ajattelulla. Dialoginen ajattelu edellyttää osallistujilta aktiivisuutta, avoimuutta, kuuntelemista, vilpittömyyttä ja ystävällisyyttä. Yhdessä toimimisen edellytyksenä on luopua minäkeskeisestä ajattelusta, arvostaa toisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja suhtautua myönteisesti toisiin. Yhdessä ajatteleminen on jokaisen oman ajattelun ja toisen ajattelun välistä yhteyttä.  Dialogisessa ajattelussa olemme kaikki tasavertaisia ja voittajia. (Laine, T. & Malinen, A. 2010, 58 - 63.)

Filosofi Martin Buberin sanoin dialogi on ”Dialogisessa tilassa tapahtuu sellaista ajatuksen kehittymistä, mitä kukaan osallistuvista yksilöistä ei olisi saattanut erikseen tuottaa” (Laine, T. & Malinen, A. 2010.)

Dialogisuus ja yhdessä oppiminen edellyttävät opettajalta dialogista asennetta. Opettaja on dialogin mahdollistaja. Opettajan tehtävänä on luoda avoin, turvallinen ja kannustava ilmapiiri. Vastavuoroisuuteen pyrkivä opettaja mahdollistaa opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen. Ohjaava opettaja ei tarjoa opiskelijoille valmiita vastauksia vaan antaa tilaa tutkivalle yhdessä oppimiselle. Kuitenkin opettajan tehtävänä on huolehtia oppimistavoitteiden ja päämäärien toteutumisesta.  Opettajan pitää olla opiskelijalähtöinen, mikä edellyttää aitoa kuuntelemista, keskustelemista ja arvostamista. (Laine, T. & Malinen, A. 2010, 48 – 62.)

Opettajan haasteena on miten saada kaikki osallistumaan dialogiin. Tähän on avuksi Helena Aarnion kehittämät Dialogiset menetelmäkortit. Niiden avulla Dialogia voi harjoitella opiskelijaryhmässä. Esimerkiksi keskusteluliput harjoitteessa kukin osallistuja saa puheenvuoron keskustelulipuilla. Yhdellä lipulla saa sanoa 2-3 lausetta jonka jälkeen puheenvuoro siirtyy edelleen. Jokaisella on tässä harjoituksessa yhtä monta puheenvuoroa. Puheenvuoron tulisi alkaa kysymyssanalla mutta miksi sanaa tulisi välttää.

Zip, zap ja boing (2015)  on draamaharjoitus, joka  antaa mahdollisuuden harjoitella dialogia ja vuorovaikutuksen luomista myös erikielisten kesken.

Dialogi soveltuu parhaiten avoimeen tutkivaan yhdessä oppimiseen, joka mahdollistaa oppijat kokeilemaan omia rajojaan.  Dialogi soveltuu opetustilanteisiin joissa oppimisessa pyritään samaan kokonaisnäkemys asioista ja luodaan uutta tietoa. (Aarnio, H. 2015.)

Lähteet:

Aarnio, H. 2012. Dialogiset menetelmäkortit. Diale. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/

Aarnio, H. 2015. Dialogia etsimässä ja oppimassa. Blogi. http://dialogipaikka.blogspot.fi/search/label/Dialogin%20oppiminen

Dialogilla syvätehoa oppimiseen. 2015. http://www3.hamk.fi/dialogi/info.htm?k=info_2b

Laine, T. & Malinen, A. 2010. Elävä Peilisali, Aikuista pedagogiikkaa oppimassa. Helsinki.

Zip, zap ja boing. 2015. https://www.youtube.com/watch?v=ee9GJJyrF08

Blogiteksti: Kirsi ja Sirpa                                       

Miten erilaiset yksilöt vaikuttavat ryhmässä?

”Persoonaa on siellä monenlaista…”

Ryhmän sisälle kätkeytyy valtava määrä persoonallisuuksia, näkemyksiä ja tulkintoja eri tilanteista. Riippuen teoriasta, persoonallisuuksia voidaan nimetä vaikkapa seuraavasti: keksijä, tiedustelija, tekijä, takoja viimeistelijä, johtaja, hiljainen, lemmikki, syntipukki… Ja näitä on lukemattomia määriä lisääkin. Kukin näkee ja nimeää roolit hieman omalla tavallaan.

Monesti näemme ryhmän jäsenistä vain yhden roolin ja tuo kyseinen rooli ohjaa asennoitumistamme valitettavan pitkälle. Häirikkö on silmissämme aina häirikkö ja vain harvoin hänellä on mahdollisuus kasvaa ulos tuosta roolistaan. Asiaan syvemmin perehtyneiden mukaan asian on kuitenkin aivan toisin: yksilö voi kantaa ja kantaakin matkassaan useita rooleja ja vaihtelee niitä ryhmäkohtaisesti. Lemmikistä voi tulla syntipukki ja takojasta hiljainen. Tämä meidän on hyvä tiedostaa.

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee meille, tuleville opettajille? Kaikki kiteytyy oikeastaan yhteen sanaan, joka on ”opettajan pelisilmä”. Opettajan on osattava luovia ryhmässään erilaisten persoonien ja roolien kanssa. Hänen on osattava muunnella etäisyyttään suhteessa opiskelijaan tapauskohtaisesti. Toinen opiskelijoista itseohjautuu, toinen tarvitsee apua kädestä pitäen. Toinen kritisoi, toinen tyytyy hiljaa.

Kuulostaa haastavalta. Onko tuo edes mahdollista? Miten minä pystyn löytämään opettajan pelisilmäni? Ensi askel voisi olla peiliin kurkkaaminen ja oman persoonan pohtiminen. Millaisia rooleja minun on helppo kohdata? Keiden kanssa minun on vaikea tulla toimeen? Näiden kysymysten hahmottamisella matka kohti opettajuutta on jo alkanut. Joillekin matka on helppo, joillekin kuoppaisempi. Olennaista on kuitenkin lähteä liikkeelle. Hyvää matkaa!

Lähteinä käytimme seuraavia teoksia:

Porukka, jengi, tiimi. Aku Kopakkala. 2011. Edita, Helsinki.

Ryhmästä enemmän- Käsikirja ryhmänohjaajan taitoja tarvitsevalle. Veli Kaukkila & Elisa Lehtonen.2007. Suomen Mielenterveysseura, Laadukasta kulttuuria vapaaehtoistyöhön – hanke

Blogiteksti: Teemu Jäppinen ja Johanna Kakko

Miten hyvä vuorovaikutus rakentuu oppimisessa ja opetuksessa?

Vuorovaikutus tärkeässä osassa ihmisten oppimisessa

Vuorovaikutuksen keskeisimmät elementit ovat puhe, liike, ilmeet ja eleet. Vuorovaikutuksen tulkitseminen on aina vuorovaikutuksessa olevien ihmisten välistä ja vuorovaikutus itsessään luo vuorovaikusta viestijöiden välille.

Se, mitä sanomme toiselle ja miten toinen sen ymmärtää, on riippuvainen monesta tekijästä: teemme tulkintoja aiemmin sanotusta ja siinä hetkessä ilmentyvistä puhujan ja kuulijan hienovaraisista ilmaisun sävyistä, katseesta, kasvojen ilmeestä tai vartalon liikkeistä. Lisäksi vuorovaikutukseen vaikuttavat ainakin tilanne, viestijöiden välinen suhde ja puhekulttuuri.

Suurelle yleisölle pidettyä puhetta, työpaikan tiedotteita tai tekstiviestejä voidaan pitää pelkkänä tiedonsiirtona, mutta ne voidaan nähdä myös vuorovaikutuksena: esiintymiseen vaikuttaa yleisö ja esimerkiksi se, näkeekö puhuja yleisönsä nukahtelevan tai hymyilevän. Työpaikalla lähetetään tiedotteita, mutta tiedotetta laadittaessa otetaan huomioon vastaanottajat sekä työpaikan viestintätavat ja -tottumukset.

Vuorovaikutus on luonteeltaan monimutkainen prosessi. Se on jatkuvassa muutoksessa oleva tapahtumaketju, jolla ei välttämättä ole selkeää alkua ja loppua. Vuorovaikutus perustuu merkkeihin, joiden on yhteisesti sovittu tarkoittavan tiettyjä asioita. Se on yhteistoiminnallista tekemistä. Puhuja ja kuuntelija vaikuttavat toisiinsa. He tuottavat ja tulkitsevat merkkejä samanaikaisesti. Vuorovaikutus on aina konteksti- ja lähes aina kulttuurisidonnaista. Lisäksi vuorovaikutus on intentionaalista. Se perustuu vähintään jommankumman osapuolensa tarkoitukselliseen haluun välittää jokin viesti.

Opetuksessa opettajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutus on tehokkainta silloin kun häiriötekijät ovat minimoitu ja opiskelija on motivoitunut. Opettaja pystyy omalla vuorovaikutuksellaan vaikuttamaan vuorovaikutukseen siinä määrin, että tehokkaalla omalla toiminnalla myös motivaatiopulasta kärsivä opiskelija saadaan mukaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksessa on tärkeintä tunnistaa alla olevat tyylit jotta vuorovaikutusta osataan puolin ja toisin lukea. Vuorovaikutus voi sisältää myös tarkoituksellisia virheitä jotka vuorovaikutuksesta on opittava tunnistamaan.

Kuvio 1. Vuorovaikutustyylien nelikenttä

Blogiteksti: Petteri Hyttinen ja Antti Kumpulainen