Vuorovaikutus tärkeässä osassa ihmisten oppimisessa
Vuorovaikutuksen keskeisimmät elementit ovat puhe, liike,
ilmeet ja eleet. Vuorovaikutuksen tulkitseminen on aina vuorovaikutuksessa
olevien ihmisten välistä ja vuorovaikutus itsessään luo vuorovaikusta
viestijöiden välille.
Se, mitä sanomme toiselle ja miten toinen sen ymmärtää, on
riippuvainen monesta tekijästä: teemme tulkintoja aiemmin sanotusta ja siinä
hetkessä ilmentyvistä puhujan ja kuulijan hienovaraisista ilmaisun sävyistä,
katseesta, kasvojen ilmeestä tai vartalon liikkeistä. Lisäksi vuorovaikutukseen
vaikuttavat ainakin tilanne, viestijöiden välinen suhde ja puhekulttuuri.
Suurelle yleisölle pidettyä puhetta, työpaikan tiedotteita
tai tekstiviestejä voidaan pitää pelkkänä tiedonsiirtona, mutta ne voidaan
nähdä myös vuorovaikutuksena: esiintymiseen vaikuttaa yleisö ja esimerkiksi se,
näkeekö puhuja yleisönsä nukahtelevan tai hymyilevän. Työpaikalla lähetetään
tiedotteita, mutta tiedotetta laadittaessa otetaan huomioon vastaanottajat sekä
työpaikan viestintätavat ja -tottumukset.
Vuorovaikutus on luonteeltaan monimutkainen prosessi. Se on
jatkuvassa muutoksessa oleva tapahtumaketju, jolla ei välttämättä ole selkeää
alkua ja loppua. Vuorovaikutus perustuu merkkeihin, joiden on yhteisesti
sovittu tarkoittavan tiettyjä asioita. Se on yhteistoiminnallista tekemistä.
Puhuja ja kuuntelija vaikuttavat toisiinsa. He tuottavat ja tulkitsevat
merkkejä samanaikaisesti. Vuorovaikutus on aina konteksti- ja lähes aina
kulttuurisidonnaista. Lisäksi vuorovaikutus on intentionaalista. Se perustuu
vähintään jommankumman osapuolensa tarkoitukselliseen haluun välittää jokin
viesti.
Opetuksessa opettajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutus
on tehokkainta silloin kun häiriötekijät ovat minimoitu ja opiskelija on
motivoitunut. Opettaja pystyy omalla vuorovaikutuksellaan vaikuttamaan
vuorovaikutukseen siinä määrin, että tehokkaalla omalla toiminnalla myös
motivaatiopulasta kärsivä opiskelija saadaan mukaan vuorovaikutukseen.
Vuorovaikutuksessa on tärkeintä tunnistaa alla olevat tyylit jotta
vuorovaikutusta osataan puolin ja toisin lukea. Vuorovaikutus voi sisältää myös
tarkoituksellisia virheitä jotka vuorovaikutuksesta on opittava tunnistamaan.
Blogiteksti: Petteri Hyttinen ja Antti Kumpulainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti