Miten avoimia sisältöjä voidaan hyödyntää opetuksessa?

Avoin lähdekoodi tarkoittaa tekijänoikeusvapaita sisältöjä eli teoksia joiden tekijä antaa muiden hyödyntää teostaan laajemmin kuin tekijänoikeus sallisi. Avointa sisältöä saa siis kuka tahansa käyttää hyvien tapojen mukaisesti vapaasti miten ja missä haluaa. Voit siis kopioida, levittää, julkaista, esittää ja näyttää avoimen sisällön teoksia sellaisenaan, et välttämättä muokata niitä.

Avoin lähdekoodi eli CC-lisenssi ja vapaat sisällöt

CC tulee sanoista Creative Commons, ja se on mahdollisuus hyödyntää erityisesti verkkoympäristöön kehitettyä tekijänoikeuksien hallintajärjestelmää. Esimerkkejä: Linux- käyttöjärjestelmä, Firefox, Open Office sekä myös Wikipedia perustuu avoimeen lähdekoodiin ja kellä tahansa on mahdollisuus muokata sitä.

Miten käyttölupa menee avoimen lähdekoodin lisensseissä?

Käyttölupa eli lisenssi on tekijänoikeuden haltijan antama lupa, joka koskee tiettyä ryhmää, antaa lisää oikeuksia joita tekijänoikeuslain perusteella ei muuten saisi. Avoimet lisenssit antavat lisäoikeuksia ja suljetut lisenssit taas ottavat niitä pois. Useimmat avoimet lisenssit ovat maksuttomia. Julkaiseminen netissä antaa kaikille maailman ihmisille pääsyn teokseen ja oikeuden käyttää sitä yksityiskäytön piirissä, mutta ei sen enempää. avoimella lisenssillä voit antaa muille tätä enemmän käyttöoikeuksia.  

Mistä löytää avoimen lähdekoodin materiaalin?

Materiaali joka kuuluu avoimen lähdekoodin piiriin, on merkitty CC -tunnuksella. Materiaali voi olla kuvia, kirjoja, äänikirjoja tai musiikkiesityksiä. Googlen tavallinen haku ei erottele CC-lisenssejä, ”tarkennettu haku”-linkistä kohdasta ”käyttöoikeudet” voi valita hakuehdot, jos haluaa etsiä vaan CC lisenssillä olevia teoksia. Osoitteessa http://search.creativecommons.org on CC-yhteisön tarjoama metahakukone, joka välittää antamasi haun useisiin hakukoneisiin ja sisältöpalveluihin. Myös kirjoista löytää materiaalia avoimeen lähdekoodiin.

Alla linkki missä aihetta esitellään:

https://www.youtube.com/watch?v=8YkbeycRa2A

Blogiteksti: Sari Erviö ja Janne Jokivuori